Aluksi minulla oli mielikuva jonkinlaisesta verkosta, joka rennolla tavalla ja piristävästi syleilisi tätä väsähtäneen ja surullisen näköistä nojatuolia. Idea pamahti päähäni ikään kuin tyhjästä.
 
Luonnostelu tapahtui ajatuksissa. Mitään en menettäisi, vaikka idea osoittautuisi ihan mahdottomaksi.



Toisin kuitenkin kävi. Makrameesta tutut kaksitasosolmut osoittautuivat hyväksi tekniikaksi. Käsityökeskuksesta hankittu trikoomatonkude sopivaksi materiaaliksi.
 
Aluksi luulin, että joutuisin venyttämään muotoilu- ja solmeilukykyjäni muutaman ärräpään lasketteluun asti, mutta lopulta verkon solmiminen nojatuolin muodon mukaan ei ollut muuta kuin pelkkää hauskanpitoa. Kahden illan verran.

 
Selkään ja hartioihin se kyllä kävi, koska työasennot olivat mitä olivat. Onneksi aivot eivät sentään kulu tällaisessa käytössä, vaan pikemminkin tarvitsevat sitä samalla tavoin kuin kroppamme tarvitsee kuntoliikuntaa.
 
Lopputulos vastaa omia odotuksiani arvosanalla kymppi miinus! (En oikein tiedä, mistä tuo miinus tulee, mutta ehkä yön yli nukuttuani tiedän.)