Eilen lomapäivänä käytin nuorisoa vaateostoksilla – ihan oman aikani säästämiseksi. Nimittäin ei toppatakkia, sammaria, farkkuja, collegetakkia, t-paitaa… ommella yhden naisen voimin viidessä tunnissa. Ja siinä ajassa kävimme vielä pitsallakin. Eikä eurojakaan saatu kulumaan kovin paljon näin alennusmyyntiaikaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vielä muutama vuosi sitten minulle oli tärkeää, että ompelin kaikki vaatteet lapsilleni. Ehkä sinnikkyydestäni tai sisukkuudestani kertoo jotain se, että keskimmäinen lapsistamme oli 13 -vuotias saadessaan ensimmäisen kaupasta ostetun takin. Kaikki takit siihen mennessä oli ommellut äiti! Ne lumilautailutakitkin, joissa oli kaikenmaailman tuuletusaukot vetoketjuineen, lukematon määrä vetoketjullisia taskuja, irrotettavat huput jne. jne.… huh, huh. Tänään ihan moinen malli hirvittää työmäärällään!

 

Kun äitinä armahdin itseni jatkuvasta tarpeeseen ompelusta, löysin uudelleen ompelun ilon. Ja palautui ennen kaikkea halu ja into kokeilla kaikenlaista uutta. Tänä päivänä teen vaatteita melkein yksinomaan itselleni. Enkä välttämättä enää tarpeeseen, vaan itseni hemmotteluun ja jopa ehkä itsetuntoni pönkittämiseen, uskallan myöntää.

 

Ehkä teen niitä liikaakin, mutta aina uskon, että kaikki tulee käyttöön ajallaan. Vielä se hippimallinen puserokin, jonka tein tansanialaiselta naiselta ostetusta puuvillakankaasta. Hän oli tutustumassa Kuopion seutuun kuukauden ajan erään säätiön avustuksella ja möi sitten Kuopion torilla kylän naisten värjäämiä kankaita sekä niistä ommeltuja yksinkertaisia vaatteita. Ostin monta metriä tuota kaunista pehmeän ruskeaa kangasta ihan kannatuksen vuoksi. Tällainen pusero siitä viime kevättalvella lopulta tuli, enkä vielä ole pitänyt sitä kertaakaan.

 

26780.jpg