Oodi villasukalle –blogi   kertoi 21.7.10 omasta kouluaikaisesta käsityömuistostaan ja myös Koulukäsityön muistiverkossa on mielenkiintoista luettavaa aiheesta.


Varsinkin Raija Mannisen artikkeli ”Koulukäsitöiden kuudenkymmenen vuoden turhaumat” laittaa muistelemaan mitä sitä kansa-, oppi- tai peruskouluvuosien kässätunneista oikein on itselle jäänytkään mieleen…


Artikkelin jälkeen olisi sopivaa naurahtaa omille, pikkutyttönä koetuille hassuille uurastuksille ja tuotoksille tai persoonalliselle käsityöopelle, mutta valitettavasti minulla ei taida olla juuri sellaista kerrottavaa. Muistoni ovat tuon ajan tekeleitä ja pari pientä välähdystä.

 

Minulla on esimerkiksi tuolta ajalta tallessa vohvelikankainen käsityöpussi. Tein sen joskus alimmilla luokilla. Ei ole juuri tahriintunut, on vielä ihan hyväkuntoinen. Käytössä edelleen matkakäsityöpussina silloin tällöin.

 

Lisäksi minulla on tallessa iso batiikkitekniikalla toteutettu koirataulu, jonka lienen tehnyt varhaismurkkuiässä 70-luvun alussa.

 

Se oli iät ja ajat ripustettuna seinälle Pukkisaaren kesämökillä, josta sen otin 20 vuotta myöhemmin somisteeksi pikkutyttäreni vaaleanpunaiseen huoneeseen. Muistan tehneeni tuota batiikkityötä kässätunneilla  innoissani, vaikka vahan pois silittäminen (paperin läpi) oli kauhean työlästä. Kangas on siinä edelleen tasaisen jäykähköä vahan jämistä johtuen, mutta tytön huoneeseen tuolloin sen siirtäessäni halusin kehystää sen. Taulua säilytän nyt varastossa.

 

Sitten mulla on yksi sellainen hatara kuva jostakin tilanteesta jossa luokkakaverini on luovuttamassa kotona tekemäänsä hametta opettajalle. Se oli valkoinen lyhyt kellohame ja näytti niin siistiltä ja taidolla tehdyltä työltä, että opettaja epäili äidin tekemäksi ja sanoikin sen kovaan ääneen kaikkien kuullen. Ehkä varoitukseksi muille. Niin sen varmaan oli joku salainen apuri tehnytkin.

 

Lapsuudenkotiini kuuluivat aina käsityöt ja opin varmaan monia taitoja jo kotona äidiltäni ihan huomaamatta. Sen vuoksi varmaan kuulun niihin ihmisiin, joille ei ole jäänyt kouluaikojen käsityöopetuksesta mitään traumoja, vaan käsityöt ovat kuuluneet aina luonnollisena osana elämääni. Äitini vaatetti meidät lapset ja ompeli kaiken kotiin. Jopa purjeet veljeni ensimmäiseen purjeveneeseen 70-luvulla. Isäni osaa tehdä puusta mitä vain. Ja he ovat edelleen todella käteviä käsistään. Kuin myös pikkusiskoni ja isoveljeni. Ja samanlaiseksi sattui miehenikin. Ehkä olemme yhdessä myös välittämässä sitä samaa rakkautta kädentaitoihin omille lapsillemme. Tumpeloiksi eivät ole hekään kasvaneet …

Tästä esimerkkinä vaikka kuva tytön, 18 vee, pari päivää sitten muovipusseista tilkkutyönä ompelema pyykkipussi poikakaverin uuteen opiskelijaboksiin. Siitä tuli vallan mainio, eikä siinä juuri ohjeita äidiltä tarvittu. Idean hän oli napannut Jokatyypin sisustuskirjasta.

(rättikässätaitoja jo seuraavassa sukupolvessa)