Tykkään, että ranteenlämmittimet ovat napakat, eivät mitään leipälapiokokoa, vaan hyvin ranteissa pysyvät, joten kaikki parini olen neulonut resorina. Niin myös nämä vastavalmistuneet. Eivät mitkään ihmeelliset, mutta päiväkirjamerkintä tehtäköön.

Nitkutin ne kärsivällisesti tämän neuletakin stailauksesta jääneestä ohuen ohuesta puuvillalangasta. Lisukkeena myös ylijäämäkukkaset.

Tein siinä nitkuttaessa e r i t t ä i n   t ä r k e ä n   havainnon; tällaisen hirmuohuen langan neulomista helpottaa se, että lanka kulkee ei vain vasemman etusormen vaan myös nimettömän yli. Siten lanka pysyi sopivassa kireydessään ja helpotti neulomista. Kaikkein helpoimmallahan olisin tietenkin päässyt, kun olisin kaivanut neulekoneen esiin, ja olisin vedellyt resorit sillä. Aikaa olisi kulunut varmaan murto-osa käsinneulomiseen verrattuna, mutta mihinkäs tässä  valmiissa maailmassa kiire…

Neuloin tasona enkä pyöröneuleena. Saumasta sain kuin sainkin huomaamattoman tai sitten ei. Huuda ”hep” jos näet kuvassa sauman.

Aivan oikein, "hep"!