Välillä täällä blogimeressä purjehtiessani tunnen tipahtaneeni veneeni kannelta kokonaan, sillä mitä merkillisimmät uutuuslangat, sukanneulontavinkit, huiviohjeiden nimet… saavat pääni pyörryksiin, mutta myönnän myös, etteivät ne vedä minua puoleensa juuri ollenkaan, vaikka intohimoinen käsillätekijä olenkin. Tämä koskee erityisesti neulerintamaa. Yritän pitää pääni kylmänä kaikkien näiden kulutusvimmaan houkuttelevien juttujen rinnalla, sillä tämän päivän uutuus on jo huomenna vanha. Tahtoo, tahtoo ja tahtoo vain lisää, ja joku tässä kaupallisessa maailmassa hieroo tyytyväisyyttä hykertäen käsiään. 

Erilaisia materiaaleja ovat minun kaappini (ja varastoni hyllyt) pullollaan ja jos mitä ei ole, yritän käyttää vaihtoehtoa b. Nykyään hyvin, hyvin harvoin ostan mitään uutta materiaalia vain sen vuoksi, että sitä on kokeiltava sen uutuusarvon takia, enkä yleensäkään lähde kauppoihin ostamaan materiaalia jotakin tiettyä työtä varten. Saatan kääntää suunnitelmani täysin toiseen suuntaan, jos jotain puuttuu. Itsensä hemmottelu valmiilla mieluisalla tekeleellä, johon ei ole tarvinnut käyttää euroakaan, on sitä jotain, joka minuun kolahtaa! (Eihän oteta laskuun mukaan sitä, että niihin materiaaleihin on kuitenkin ehkä joskus aikanaan kulunut joku pieni markka/euro-määrä, eihän?) 

Ostolakkoni on toteutunut tänä vuonna aika hyvin; en ole ostanut uutena kuin kankaan tyttäreni wanhojentanssipukuun, kaksi virkkauslankakerää joriini-huiviin sekä taiteiden yössä pari vyyhtiä villalankaa, koska halusin ehdottomasti tukea erään lampaankasvattajan toimintaa edes hiukkasen. Jos kaikki käsillätekijät ostaisivat yhtä vähän tavaraa normikaupoista kuin minä nykyisin, niin maastamme häviäisi pian kokonainen kangaskauppaketju, eikä naapurikaupungissa olisi sitä yhtäkään neulelankaliikettä. Käsityömessuja ei järjestettäisi joka vuosi, eikä varsinkaan ryhmämatkoja toteutuisi Viron käsityöliikkeisiin. Valitettavasti siinä kyllä häviäisi joku työpaikka myös… mutta ehkä kirppiksiä olisi vieläkin enemmän ja kierrättäminen elämäntapana lisääntyisi entisestään. 

Tähän yhteyteen taidan laittaa pari lausetta tänä syksynä lukemastani kirjasta ”Tyylikkään köyhäilyn taito” (A. Schönburg, 2007) 

”Jos haluaa olla todella rikas, on oltava rohkea ja valloitettava edes osa riippumattomuudestaan takaisin hankkimalla itselleen esim. vain se, mistä oikeasti on iloa, eikä antautumalla turhauttavalle, kaiken kattavalle kulutusvimmalle. Rikas voi todellakin olla ilman rahaa tai ainakin melkein. Valttia on elämäntyyli.” 

Minusta tuo on hyvin sanottu. 

Siis vaikka käsityörintamalla on jo jonkin aikaa ollut ilahduttavasti huiman kehityksen tuulet puhaltamassa, niin tämä täti-ihminen pitää edelleen kasvonsa vastatuuleen päin, mutta nauttii kovasti tuulen voimakkuudesta ja sen tuomasta ihanasta tunteesta. Tuuli ei vie minua mennessään, vaan se suo minulle paljon intoa, virikkeitä ja ahaa-elämyksiä. Niistä minä olen kiitollinen ja sen vuoksi jatkan edelleen veneelläni purjehtimista täällä blogimeressä. Kohti uusia seikkailuja ja oivalluksia.

 

Hypin riemuissani, kun minulle leijaili kaunis syksyinen lehti. Tästä kiitän Jokkea, jonka Jokkemaa-blogissa on hulvattoman värikkäitä omin käsin luotuja tuotoksia ja arkielämää hauskuuttavia ideoita. Hänenlaisensa blogit lisäävät seikkailuintoani blogimeren aallokoilla ratsastaessani.