Ehkä joku muistaa, että hehkutin työmatkapyöräilystä aiemmin.

Valitettavasti minun oli vähitellen myönnettävä itselleni, että aamupimeä, räntäsade ja musta jää eivät ole nastattomalle (ja ilman pyöräilykypärää ajavalle, sop, sop!) pyöräilijälle hyvä yhdistelmä. Tämä pirun syyssää laittoi minut luopumaan siitä. Aamu- ja iltapäiväpyöräilyn nautintoa kesti reilu 3 kk. 

Niin minulle tuli sitten ilmeisesti vieroitusoireita. Valitin kaikille miten kaipaan sitä. Miten aamut eivät lähde käyntiin. Koko työpäivän on ihan vetämätön olo tai jotain. 

Sitten keksin. Alan juosta! 

Ja niin minä aloin. Tosin vain iltapäivisin töistä kotiin. Ensin. Maistellakseni miltä se tuntuu. Juoksulenkille on tullut lähdettyä usein iltaisin, niin miksen tekisi sitä heti työpäivän päätteeksi. 

Olen koko ajan huiputtanut itseäni, että matkaa ”kylältä kottiin” on VAIN 6 km, mutta joku tarkempi muistutti, että sitä on kyllä oikeasti 7 km. Kilometri sinne tai tänne, ei väliä. En ole huiputtanut itseäni kuitenkaan paljon. 

Joka tapauksessa, järjestelyjä se on hieman vaatinut. On kiva, kun on Tyttö, joka menee aamulla samaan aikaan kouluun (siis autolla) ja minä juoksuvarustekassin kera menen hänen kyydissään töihin. Hän tulee sitten aina koulupäivän päätteeksi hakemaan kassini, jossa on edellisen päivän vaatteet.

 

Työpäivän lopuksi puen juoksukamat päälleni ja lähden baanalle. Vyölaukussa selkäpuolella kulkevat känny, silmälasikotelo, lompsa ja avaimet. Päivän työvaatteet jätän työhuoneen kaappiin, kuljetettavaksi Tytön kyydissä taas seuraavana päivänä kotiin… Tämä on HYVÄ ratkaisu! 

Tosin aion olla itselleni armollinen. EN lähde hirveään säähän, vaikka tässä jo yhtenä tuulisena räntäpäivänä harmitti, kun Tytön ehdotuksesta läksin hänen kyydissään kotiin ja jätin juoksukamat suosiolla työhuoneen kaappiin. Mutta ei kaikkea voi saada. Aluksi juoksen vain HYVÄSSÄ syys/talvisäässä kotiin. Välillä saan luvan vain kävellä, jos juoksu ei maita. Tärkeintä on kuitenkin, että minulla on edelleen mahdollisuus kokea se sama eräänlainen meditatiivinen (?) ja yleiskuntoa kohottava hetki työmatkallani, mihin jo totuin. 

Ja ehkä sitten myöhemmin alan kokeilla juoksemista myös aamuisin. No, se nähdään sitten. Onneksi nykyinen määräaikainen työ taitaa ehtiä loppua ennen kuin siihen hairahdun. Muuten kilometrejä tulisi niin paljon, että ensi kesänä huomaisin pian kiinnittäväni jonkun numerolappusen rintaani.