Olin eilen kuuden tunnin kädentaitotreffeillä tuhansien ihmisten joukossa Suomen Kädentaidot –messuilla Tampereella. Osallistuin Kaskikuusen kansalaisopiston jo perinteeksi muodostuneelle messuretkelle, ja useimmat kanssamatkustajani mainitsivatkin retken olevan mukava lähtölaukaus jouluvalmisteluihin. Niinpä sitä matkaa voisikin kutsua pikkujoulumatkaksi.

Jo etukäteen odotin pitkää bussimatkaa. Kun istutaan yli 5 tuntia paikallaan melkein yhtäjaksoisesti mennen tullen, kiire häviää, ja voi nauttia juuri siitä hetkestä, hitaasti. Joko yhdessä vieruskaverin kanssa höpöttäen tai, kuten minä tällä kertaa, ihan vain omien ajatusteni seurassa. Olin pakannut retkieväiden lisäksi laukkuuni yli 7 tunnin mittaisen äänikirjan Joulutarina (Marko Leino, 2007) sekä … mitäpä muuta kuin … käsityön.



Kädentaitomessujen joulunalushyörinä oli mukava kokemus monen vuoden tauon jälkeen. Matkan lisäbonuksena koin sen, että ehdimme seuraamaan avajaisia, jossa Strömsöstä tuttu Matias Jungar oli jo haastattelemassa rennonoloisesti avajaispuhujia, mm. Marttaliiton toiminnanjohtajaa Marianne Heikkilää.

Suurilla kädentaitomessuilla pystyy mielestäni hahmottamaan maamme käsityöbisneksen nykytilan kokonaisuudessaan. Siellä kohtaa loistavia esimerkkejä siitä, miten käsityöyrittäjät ovat tehneet elämästään ja yrityksestään itsensä näköisiä. Joulu on heille myös suuri juhla kaupallisessa mielessä, mikä suotakoon heille mieluummin kuin persoonattomille superhybermarketeille.

Messukojujen runsaalla tarvike- ja ideatarjonnalla lienee ollut hyvin inspiroiva vaikutus, sillä välittömästi paluumatkan alettua moni meistä näytti ottavan puikot tai virkkuukoukun esiin.

(Julkaistu Savon Sanomien nettisivun Jouluntekijät -palstalla 20.11.2010)