Vuosi sitten ostin Linnan juhlat kautta aikojen –kirjan (Hirvikorpi, 2006), koska kuulun niihin yli 2 miljoonaan suomalaiseen, jotka jumittuvat ruudun ääreen itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa seuraamaan. Eilen illalla muistin tämän kirjan olevan kirjahyllyssäni ja niinpä ahnehdin sen melkein samalta istumalta.
Tässä juhlien alkamista odotellessa on aika avata hieman tämän vuoden loisteliaimman juhlatilaisuuden historiaa ja taustaa tuon kirjan pohjalta. Lehdillä ja muulla medialla kun on tapana nostaa pelkästään pukuloisto ja julkkisvieraat kaiken muun yläpuolelle. Juhlilla on nimittäin mielenkiintoinen historia erilaisine isäntäpareineen, tapakulttuureineen, ohjelmineen, kutsuvieraslistoineen…

Kirja kertoo mm. seuraavaa:
Suomen ensimmäisessä itsenäisyyspäiväjuhlassa 1919 oli vain n. 150 vierasta. ("Kuivankäppänöitä virkamiehiä kaikki, arvaan.")

Booli oli ensimmäisinä vuosina tehty pilsneristä ja sitruunasoodasta. ("Yäk!")

Presidentti Kallion aikaan (1937-1940) ei Linnan juhlissa tanssittu, eikä tarjoiltu alkoholia, mutta musiikkiesityksiä esim. yksinlaulua siellä oli. ("Ei muka tanssittu - häh!")

Sodan jälkeen Presidentti Paasikivi elvytti Alli-rouvansa kanssa Linnan juhlat. Alli-rouva halusi olla juhlien kuningatar ja nautti olostaan juhlien keskipisteenä. Presidentti Paasikivi nautti puolestaan sikarinpoltosta herraseurueissa, eikä tanssinut. ("Eipäs muuten sauhutella enää nykyisin!")

Linnan juhlat televisioitiin ensimmäisen kerran Kekkosen aikaan vuonna 1957. 1960-luvulla vieraat saattoivat jopa vilkuttaa kameralle. Suorat lähetykset alkoivat Koiviston aikaan, 1982 lähtien. ("Voi, minä muistaisin vilkuttaa, jos sinne joskus pääsisin.")

Pullakranssi poistui kahvipöydästä 1970-luvulla. Vielä Kekkosen aikaan juhlavieraiden astiat tiskattiin käsin, mikä toi työtä noin 20 tiskaajalle ja kuivaajalle. ("Mutta nykyisin on tiskikoneen käyttäjät... taidanpa laittaa hakemuksen vetämään.)

Kekkosen aikaan salin kuumuus ja tilanahtaus merkitsivät yleensä noin parillekymmenelle vieraalle lepohetkeä SPR:n päivystävän terveyssisaren hoivissa. ("Voi, voi juhlijaparkoja!")

Presidenttipari Koivisto uudisti Linnan juhlia paljon; mm. kutsui 500 vierasta vähemmän. Ahtisaaren aikaan kutsuvieraslistaan ilmestyivät nuoret ja viihdealan edustajat joidenkin vakiovieraiden sijaan. Iltapäivälehdissä arvosteltiin ensimmäisiä Ahtisaaren Linnan juhlia tapahtumaksi, jonne eliitti oli lähettänyt palvelijansa. Ilkeä huomautus johtui siitä, että paikalla oli runsaasti tavallisia kansalaisia, jotka olivat tehneet vaalityötä eri puolilla Suomea. ("Siispä taidan ilmoittautua tekemään vaalityötä tulevan pressan tiimiin.")

Presidentit ovat aina saaneet kirjeitä, joissa on kiitelty kutsuista, mutta onpa saatettu myös ihmetellä, kun kutsua ei ole koskaan saapunut. Myös Presidentinlinnan henkilöstölle yritetään monesti vihjata vuoden varrella, että pääsisikö kutsuvieraslistalle. ("Jaahas, voisin siis lähestyä Tarjaa tai adjuntanttia mieliinpainuvalla kirjeellä.)

Vuosien varrella kättelykulttuuri on kehittynyt ja vain harva yrittää ylipitkää tv-tuokiota pysähtymällä keskustelemaan presidenttiparin kanssa. Tällainen kömpelö käytös aiheuttaa heti häiriötä kauniissa ja ryhdikkäässä sisääntulossa. Kutsutuista pareista kättelee ensin se, jonka nimellä kutsu on tullut. Riittää kun sanoo vain oman nimensä, eikä muuta, sillä presidenttiparin ei ole kovin mielekästä kuulla n. 2000 kertaa ”hyvää itsenäisyyspäivää”. (Jaahas, mutta kovin tottelematonta tämä kansa. Sen näkee suun liikkeistä.)

Mielestäni kättely onkin televisiolähetyksissä kaikkein mielenkiintoisin vaihe, niinpä lopetan kirjatiedon kertaamisen tähän ja siirryn kohta puolin ruudun ääreen…

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!

(Julkaistu myös Savon Sanomien nettisivuilla Jouluntekijät -palstalla.)