Olen äskettäin katsonut pari paksua kansiollista meidän perheen valokuvia 90-luvulta. Ajalta, jolloin lapset olivat alle kouluikäisiä ja sellaisia ihania pikkukullanmuruja.

Koska olin tavattoman ahkera ompelija tuohon aikaan ja lapset oli puettu lähes aina kotitekoisiin vaatteisiin, niin ajattelin laittaa muutaman tuonaikaisen kuvan tähän käsityömuistojeni kategoriaan.  Jospa seuraavat kuvat vaikka inspiroisivat joitakuita nykyisiä pikkulasten äitejä (joita blogiseurailijoissani lienee olevan) nauttimaan persoonallisten lastenvaatteiden ompelusta yhä intomielisemmin. Tosin aika on nyt eri. Siihen aikaan ei haettu toisten huomiota ja arvostusta kopsuttelemalla puutarha naapurin pihaa hienommaksi, eikä sisustettu kotia trendien mukaisesti.  Käsityöt olivat yleensä käyttövaatetta, vaikka toki niitä silloinkin sai markettien tangoilta halvalla ja nopeammin kuin itse tekemällä.  Ruotsalaisketjujen lastenvaatemallistothan rantautuivat meille toden teolla vasta tämän vuosituhannen puolella.

Muistan esimerkiksi hyvin nämä pikkupietari-tyyliset, lyhytlahkeiset lappuhaalarit, joihin tässä kuvassa kaksi, serkkujensa kanssa (oikealla) kujeilevaa veljeä on puettu. Ompelin ne vanhoista Maripaidoistamme. Niitä kutsuttiin muumihaalareiksi, koska tikkasin muumiaiheiset kangasmerkit niihin. Myös suurimman osan lasten lakeista ja hatuista tein itse, jopa toppahattuja myöten. Tässä juhlamenossa mukana ovat näköjään pysyneet myös kirjovirkatut ”antennipipot”. Tuollaisia virkattuja antennipipoja taisivat 90-luvulla käyttää myös aikuiset, eikö vain?

 

90-luvulla lastenvaatteet olivat väljiä, kuten tästä tytön lappuhaalarista näkyy.  Tyttö, 1,5 v, on kuvattu ihan vain kesken pihaleikkien.

(Täällä tyttö wanhojentanssipuvussaan.)

 

Samoin nämä talvisen takametsän sankarit.

Ja tässä ollaan risteilymatkalla Tukholmaan. Kyllä silloin farkkuakin näkyi lapsilla, mutta ei puhettakaan sellaisista kapeista malleista kuin tänä päivänä, sillä farkkukankaissa ei tuolloin ollut joustavia laatuja. Muistan, että nämä poikien haalarit olivat yhdet suuritöisimmät ja suunnitteluiltaan onnistuneimmat ulkoiluhaalarit erilaisine leikkauksineen, taskuineen ja tereineen. En meinannut millään haluta luopua niistä vuosienkaan jälkeen, muttei kaikkea vaan voi säilyttää.

Lasten kerhokuvat ovat ikimuistettavia poseerauksia. Esim. kaikki kolme muksua puettuna ruutukuosiin. Muistan poikien paitojen ruutukankaan tunnun ja paitamallin ja punavalkoiset napit. Muistan tytön flanellimekon röyhelöhelman ja tuon hiuspannan, joka tuskin muulloin olikaan käytössä, en muista. Mutta valokuviin halusin pukea lapset aina harkiten.

Vanhoja valokuvia on ihana selata. Ne kertovat paljon. Ne tuovat esiin ihania mielleyhtymiä tapahtumiin ja iloisiin hetkiin.  On hyvä, että ne huvittavat myös asianomaisia itseään, nyt jo täysi-ikäisiä nuoria aikuisia, tyttö- ja poikakavereineen ja avokkeineen.  

Kyllä elämä oli ja on edelleen suurenmoista!