Essu voi olla mielikuvitukseton massatuote. Tylsä. Mutta aina käytännöllinen.

Jokin aika sitten muotisivuilla hehkutettiin essujen muodikkuutta, muttei se hehkutus tainnut oikein tuottaa tulosta. Esiliinasta ei tullut muotivaatetta. Vai tuliko, en minä tiedä. No, ei ainakaan meillä päin periferiaa.

Omistan neljä essua. Yksi niistä –se käytännöllisin – on welshiläisen lampaankasvattajan, Iwanin, tuliainen. Se on vahakangasta. Väriltään tummanvihreä. Tekstillä WELSH LAMB –naturally sweet. Siitä en ottanut kuvaa.

Toinen essuistani on myös vahakangasta. Itse ommeltu. Sini-puna-keltainen. Varmaan parikymmentä vuotta vanha. Se on ollut hyvä kankaanpainantahommissa, paperin siivilöinnissä, märkähuovuttaessa jne.

Tämän kolmannen esiliinan ompelin varmaan 15 vuotta sitten. Se on hirsimökkitekniikalla ommeltua tilkkupintaa.

Neljännen essun ompelin eilen. Ajattelin sillä elvyttää esiliinaperinnettä vaikka oman keittiön ulkopuolelle. Tuo paistinpannu seuraavassa kuvassa on siis ihan väärälaista kuvausrekvisiittaa. Paistinpannun sijaan pitäisi kädessäni olla rento käsveska tai jotain. En taida raaskia nimittäin tätä essua jauhonpölyisissä kyökkihommissa käyttää, vaan heittäydyn joskus täysin tietämättömäksi siitä, että essu pitkien housujen kanssa ei ehkä enää ole trendikästä.  Onneksi tähän ikään mennessä on jo oppinut olla välittämättä mitä muut ajattelevat pukeutumisestasi.

Se on myös tilkkupintaa. Löysin tämän keskeneräisen tilkkutekeleen eilen, kun sukelsin yhteen puuvillatilkkuja pursuavaan muovikoriin ja levittelin tilkkuja ympäriinsä. Siinä kaiken sotkun keskellä hoksasin tämän UFOn, joka on itse asiassa epäonnistunut tilkkupinta eräältä tilkkukurssilta. Siitä oli tullut hieman kaareva yläosastaan, joten ompelin siihen samanmuotoisen kukkavuorin ja kapeat solmiamisnauhat. Nyt se soveltuu oikein hyvin pömppövatsani peitteeksi. ;-)

Samanlainen (onnistuneempi) tilkkupinta on tässä kassissa.