Haluan uudistaa kirpparin ilmaiskorista haalimani vanhat puuhenkarit.

Ensimmäiset versiot valmistin hauskan pörröisestä tekoturkiksesta.

En ymmärrä miten tuollaista karvamateriaalia olen joskus hurahtanut hankkimaan. Vain pieni siivu, mutta silti.  Siellä se kangasvaraston kauimmaisella hyllyllä oli odottanut vuosia kiltisti muovipussissa, että joku vain huomaa laittaa kätensä pussiin ja ihastuu sen pehmeään turkkiin. Sitä oli juuri sen verran, että kahteen henkariin riitti. Toteutuksessa päärooli oli kuumaliimapistoolilla.

Kangasvarastossani taitaa olla jonkinlaista taikuutta. Siltä minusta on alkanut tuntua. Sieltä hyppää esiin mitä ihmeellisimpiä materiaaleja, joita en ole kuvitellut tästä huushollista löytyvänkään.

Vai onkohan minulla alkava muistisairaus?