Kävimme eräänä päivänä abitytön kanssa perehtymässä kuvataidelukion tämän kevään diplomitöihin. Työt olivat esillä taidemuseon Miina-huoneessa.  

Kuvataidelukiolainen voi halutessaan viimeisenä opiskeluvuotenaan suorittaa diplomityön kuvataiteessa. Se tehdään annetusta aiheesta. Aiheita on muutama, joista valita. Tänä vuonna suosituimmat näyttivät olevan Häpeä sekä Perhe. Abityttö käsitteli työssään Häpeää. Hänen työnsä näkyy tuossa kuvassa minun takanani, verhosta ensimmäisenä. Hyvin tumma työ.
(Tuo kuva kertoo mielestäni myös sen, että Miina-huoneen pöytäryhmä kaipaisi isoa, pöydän päästä päähän ulottuvaa, kaunista pöytäliinaa. )

Hänen työnsä olin toki nähnyt jo tekovaiheessa kotona, mutta portfolion tekstiä en ollut lukenut aiemmin. Se avasi työn suunnitteluvaiheita, hänen ajatuksiaan aiheesta, hänen omaa tekstiilityöoppimistaan ja yleistä tilkkutyöhistoriaa, sillä hän oli valinnut toteutustavakseen tilkkutyötekniikan. Tosin tilkut olivat hänen käsissään päässeet hyvin erikoiseen käsittelyyn; pinta oli kierteinen.

Hymähdin portfoliota lukiessani kohdassa, jossa hän kertoi tavastaan lukea joskus käsityölehtien ohjeita itselleen ”iltasaduksi”. Ehkä erilaisten housujen, tunikoiden ja takkien kokoamisjärjestykset ovat kenelle tahansa pitkästyttävää luettavaa ja tuo uneliaan olon, mutta hän sanoo lukeneensa niitä vain mielenkiinnosta. Unihiekasta huolimatta hänen on täytynyt myös omaksua jonkin verran lukemastaan, sillä niin helppoa vaateompelu on hänelle ollut varhaisimurkkuiästä lähtien. Nyt ymmärrän miksi.