Tämä tervehdykseni on vain heille, joita räsyjen leikkaaminen kiinnostaa. Tai ei ehkä heillekään, sillä jokaisella asiaan höyrähtäneellä lienee omat tapansa leikata räsyt suit sait sukkelaan. Siis haloo, ketä kiinnostaa!
 
Mutta kerronpa tämän silti.  Sillä minulla oli eilen kuteidenleikkuupäivä ja myöhemmin illalla puhekuplilla leikkimispäivä… enkä tuota puhekuplaleikkiä voi olla hyödyntämättä tässä. (Sori, etten näin ekakertalaisena puhekuplien tuottajana saanut fonttia millään enää tuosta isommaksi (72), joten saaneeko tuosta kukaan mitään selvää.)
 
Kuvasarja kuitenkin yrittää kertoa siitä, miten minulla on tapana suikaloida kankaita matonkuteiksi.  Työkaluina tilkkuleikkuri, viivain, leikkuualusta ja sakset. En ole koskaan pitänyt kuteiden tuottamisesta ”repimistekniikalla”. Hitaasta saksilla leikkaamisesta puhumattakaan.
 
Käsittelyssäni oli verhokapat, joita sain jätesäkillisen Matin ja Liisan  koululta. Keltaista, punaista, vihreää, sinistä ... kankaanpainantakuvioita, värjättyä, normikankaita...

Ne ovat niin monta vuotta kestäneet kuuliaisesti opettajien jorinoita, etteivät ne ansaitse joutua hukkaan heitettäviksi, vaan pääsevät ylpeästi viettämään ansaittuja eläkepäiviään ensin kauniina kerinä ja myöhemmin raikkaina raitoina perinteisissä räsymatoissa.