Oman kakskytmetrisen mattoloimen myötä tämä nainen on nyt hurahtanut räsyihin.
Olen hurahtanut räsymattojen kutomiseen. Olen hurahtanut räsymattoihin.
Räsyraitoihin.


 

Kuljen pää painuksissa kaikkialla, ettei yksikään matto jää minulta missään huomaamatta. Kotona konttaan tutkimassa omia, jo vuosia sitten paukuttamiani mattoja. 

Kirjastosta hinaan kasan kirjoja. Kerään ideoita ja kuvia muistikirjaani.

Sukellan blogien mattopostauksiin, kuten Teijan  HuuHaaPuuHaa-blogissa.

Kun käyn näyttelyissä, mahdolliset matot vievät huomioni ensimmäisenä. Nappaan mattokuvan sieltä ja kuvan täältä. Mattoja. Mattoja. Mattoja.



 
Mattojen raidoitukset ovat yhtäkkiä niin valtavan kiinnostavia. Värit  niissä hienostuneita, pehmeitä, pirteitä, heleitä, tummia, kirkkaita, voimakkaita tai murrettuja…
 


 
Matossa on ehkä erikoinen sidos, joka näyttää suurelta salaisuudelta, ihmeellisiä.
 
Jotkut matot ovat ehkä vuosikymmeniä vanhoja – sellaisia sietää kunnioittaa. Kaikki vaatineet lukemattomia työtunteja, vaivannäköä, kilokaupalla kuteita. Poljentaa, sukkulan heittoa viriöön. Kierrätystä parhaimmillaan.