Se ei saa olla tahraton, eikä nuhjaantunut. Se ei saa olla saksilla rei´itetty. Se ei saa olla pinnaltaan kova. Niinpä siihen oli saatava muutos…

Tuiki tärkeä silityslauta, jonka vedän aina kalusteista esiin, on saanut uuden turvallisen vihreän, puhtaan ja sopivasti pehmeän irtovaatteen päälleen.

Sen saadakseni minun ei  tarvinnut etsiä parkkipaikkaa, ei kiemurella ale-shoppajien joukossa, eikä jonottaa toppatakissa hikoillen kaupan kassalla... vaan otin kaavan esiin ja sain aikaan tällaisen mytyn... joka lopulta sopi kuin sopikin paikalleen.

Noo, vitsi vitsi, olin mää tehny tollasen aikasemminki! ;-)

Haaremihousujen tekeminen luulisi olevan noin puolen tunnin huitaisu, mutta olin väärässä. Siinä menikin melkein ikuisuus ja hermot. Ehkä kangas ei ollut tarpeeksi laskeutuvaa... ehkä väljyyttä oli liikaa... en keksinyt ollenkaan missä mättää. Kaksi eri versiota leikkasin oman pään ja harkinnan mukaan - kahdella eri väljyydellä ja kahdella eri haarakorkeudella, eikä kumpikaan  versio näyttänyt hyvältä. Niinpä luovuin koko ajatuksesta...

Aikansa niitä heittelin kuitenkin keskeneräisenä työpöydältä toiselle muiden ompelusten tieltä, kunnes hoksasin kokeilla vielä niin, että ompelen lahkeensuihin ja lantiolle korkeat resorit. Taisin ratkaista pulman vihdoinkin...

Aina peilin ohi kulkiessani oma kuva hymyilyttää. Ne näyttää ihan hassuilta!

Tiedäthän HEL LOOKS ja Landelooks –sivustot?

Ajattelin apinoida ja alkaa postata päivän asujani Nätti Rätti looks –postauksilla. Aina silloin tällöin, kun vain viitsin ja ehdin.  

Tämä on keino johdattaa blogini lukijat mm. vaatteisiin, joiden valmistumisesta myös vanhemmissa postauksissani olen kertonut.  Itse tehdyt vaatteet ovat pitkäikäisiä, ehkä epämuodikkaitakin, mutta vaatteita, joissa viihdyn.

Ja minähän pukeudun ihan miten sattuu tyylistä ja muodista välittämättä. Ihan fiiliksen mukaan.

Takki: ompelin 2005
Housut: Lindex (kavennettu omalle peffalle sopiviksi)
Kengät: Ostin 1990-luvun alussa
Kynsikkäät: Neuloin jämälangoista muutama vuosi sitten
Samettihattu:?
Sukkikset: Kymen Sukka, 100% villaa
Kaulahuivi: Tyttären neuloma yläasteikäisenä

Olen löytänyt tämän takin uudelleen. Viime talvena pidin vähän. Sitä edellisenä talvena tuskin ollenkaan. Mutta tänä talvena taas jonkin verran.

Sen valmistumisesta on jo lähes 6 vuotta. Ensimmäisiä postauksiani tässä blogissa, joten voit lukea sen valmistumisesta täältä ja täältä.
Takin kaava on vuoden 1976 Suuri Käsityökerho-lehdestä.

Riina, Annika, Ida, Laura... ja koko heidän kässäluokkansa toteuttanut peiton keväällä 2011.

Tyttären innoittamana lämpöisiä terveisiä ja ajatuksia lähettää mummu!

Kerttu kertoo virkanneensa vakavasti sairastuneelta sisareltaan saaduista langoista kiitollisuus-, ilo- ja surupeiton ja toivoo, että tämä peitto lämmittää jotakuta palelevaa kylmässä maailmassa.

Lämpimiä ja kauniita unia toivottavat 70-juhlavieraina olleet iloiset virkkaajat. Myös sommittelussa ja tunnelman luomisessa on ollut iso joukko juhlavieraita, jotka kaikki on lueteltu viestissä nimeltä.

Suurimmassa osassa peittoja ei ole mainintaa tekijästä, mutta kaikilla peitoilla on oma tarinansa. Lapinlahden Martat vievät nämä koskettavat viestit ja nämä värikkäät peitot eteenpäin hyvään tarkoitukseen ja käyttöön, mistä myöhemmin lisää.

Hyvät Lapinlahden Martat, tässä ne nyt ovat! 50 tilkkupeittoa, jotka voimme lahjoittaa suurella sydämellä eteenpäin johonkin kohteeseen paikkakunnallamme. Kohteesta on jo keskusteltu ja ehkä jo päätettykin.

Roudasin tämän satsin Marttapiiristä kotiini torstai-iltana. Se on pienen pieni pläjäys Marttaliiton huikaisevasta virkattujen tilkkupeittojen kampanjasta. Ymmärräthän, minulle tuli pakonomainen tarve avata laatikot, silitellä ja hipelöidä peittoja, silmäillä tekijöiden viestejä…

Ja myös kuvata, että voin jakaa tämän mielihyvän tunteen ja värikkään näkymän blogituttavieni kanssa. Levittelin peitot tytön tyhjään huoneeseen ja napsaisin m-u-u-t-a-m-a-n kuvan….  Ei, meidän omia tilkkupeittojamme ei noiden joukossa sattunut olemaan yhtäkään. Eipä tietenkään. 7800 tilkkupeiton joukosta valikoituna.

Olen sopinut Taitokeskuksen (käsityökeskuksen) Merjan kanssa, että peitot ovat ennen lahjoitusta näytteillä siellä jonkin aikaa, koska lahjoitustilaisuuden ajankohtaan on vielä aikaa.

Tämä huone tällä hetkellä... yksinkertaisesti räjäyttää tajunnan!

Tunsin eilen illalla suurta mielihyvää istuessani ensimmäistä kertaa Taito Ylä-Savon johtokunnan kokouksessa. Olen sen uusi jäsen. Yritän tehdä parhaani ollakseni muiden joukossa edistämässä käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen toimintaa ja edellytyksiä alueellamme.

Vastailmestyneestä Taito Savot -tiedotuslehdestä löytyy alueen käsityökeskusten kevään ja kesän kurssi- ja tapahtumatarjonta. Sen silmäileminen villitsee käsityöviettiä. Moni kurssi ja teemapäivä jää pyörimään päähäni!

Sinne ei tarvitse kuin ovelta nopeasti vilkaista, niin huomaa ettei siellä mitään hienoa ole. Pari tavallista kirjoituspöytää, kukallinen avohylly, postimerkkihylly, pitsireunainen seinähylly ja niissä paljon kaikenlaista pikkutavaraa sekä kaikenlaista materiaalia, joista vielä ehkä syntyy jonakin päivänä jotain uutta. Ne ovat aina näkyvissä ja kätevästi käsillä, mutta asiasta ymmärtämättömälle ne saattavat näyttää pelkältä turhalta roskalta.

Pienessä huoneessa olen yrittänyt käyttää hyödyksi joka nurkan ja sopen. Valikoimaa mihin tarttua on oltava. Haluaisin pitää työpöytäni siistinä, mutta suurimman osan ajasta se on sillä hetkellä merkityksellisten paperien, kirjojen, lehtien, lehtileikkeiden ja muun sellaisen peitossa. Niitä tuntuu kertyvän ympäriinsä.

Joku saattaa saada näppyjä siellä käydessään, mutta minä en. Ei siellä ruuanmuruja ole, eikä villakoiriakaan, mutta eräänlaiselta sekalaiselta leikkipaikalta kait se näyttää. Luova kaaos joskus ottaa väkisin vallan, vaikka yleensä rakastan järjestystä.

Askarteluhuone, puuhapaja, työhuone.... vai mikähän se olisi? Joka tapauksessa, se on pieni huone vain minua  ja minun askartelujani ja kirjoittelujani varten. Ollut käytössäni syksystä lähtien. Ompelutila on sitten asia erikseen. Molemmissa valta siirtyy totaalisesti minun käsiini.

Miksi t-paidassa on joskus niin pieni kaula-aukko että tuntee kuristuvansa? Sain lahjuksena sellaisen mainos-teepparin, jota olen yrittänyt pitää kotipaitana, mutta yhden pesukerran jälkeen oli ihan pakko laittaa kaula-aukko uusiksi. Resori lähti, leikkasin pääntien reilusti isommaksi ja kanttasin reunan trikoosuikaleella ”vinonauha-tekniikalla”.  

Saman tempun tein myös kirpparilta hankitulle suomalaiselle laatutrikoopaidalle (Design Marja Suna), joka oli ehkä joutunut juuri kuristusotteensa takia jälleenmyyntiin.

Sori, mut mun ideat näyttää nyt olevan vähissä. Saumuri suoltaa nimittäin ihan hillitöntä vauhtia boksereita ja leggareita ja kaikenlaista siltä väliltä ja yrittää epätoivoisesti hävittää kasan trikookankaita, jotka ovat jääneet joistakin muista rojekteista yli. Mun ideat näyttävät jumittuneen nyt kuin vr:n lippuautomaatit ruuhka-aikaan.  

Myös trikoosilppua pursuava roskis odottaa tyhjentymistä.

Sakset ovat pilkkoneet aika monta marimekon raitatrikoopalaa ja siinä sivussa myös muutakin palaa.  Lilaa. Keltaista. Pinkkiä. Mustaa.

Se on nimittäin niin, että kun vaihtaa saumuriin jerseyneulat, niin niitä ei kannata vaihtaa normineuloihin moneen päivään tai viikkoon ja sitten tuloksena on tällaista. Kaikkihan sai alkunsa näistä yömekoista.

Jos tunnen oloni oikein lopen uupuneeksi ja masentuneeksi, pakotan itseni viimeisillä voimillani raahautumaan sukkalaatikolle ja pukemaan nämä vauhtisokean keltaiset sukat jalkaani. Ne ovat puuvillaa, keskivahvaa lankaa ja vastavalmistuneet. Keltaisella on voimaannuttava vaikutus. Loistihan tuo lanka neuloessakin kilpaa kynttilänvalon kanssa. 

Tuo väri laittaa minut liihoittelemaan kevyesti maanpintaa hipoen, tunnen olevani virtaa täynnä, enkä pysty vastustamaan ajatusta iltalenkistä säkkipimeällä kylänraitilla.

Ehkä ne jäävät vai kotisukiksi, sillä kyllä virtapiikki on tarpeen kotonakin. Ne jalassani muuttuisin muualla varmaan sietämättönmän super-hyber-optimistiseksi pyrkyriksi, jota kukaan ei työpäivääkään kestäisi. 

Aivan. Tarkemmmin ajateltuna, on ehkä parasta upottaa ne seuraavalla värjäyskerralla johonkin väriliemeen. Ihan minkäväriseen vaan.