Tänä itsenäisyyspäivän iltana luen ensin vuosi sitten kirjoittamani tekstin Linnan juhlien historiasta ja sitten parkkeeraan ahterini tuntikausiksi teeveen ääreen seuraamaan linnanjuhlien pukuloistoa. Itsenäisen, sinivalkoisen Suomen kunniaksi ja itseäni huvittaakseni voisin kääriytyä sohvan ja shaalin syleilyyn raikkaassa sinivalkoisessa asussa, mutta garderoobiani silmäillessäni se on selvä mahdottomuus. Sellaista oikeaa taivaansinistä ei sieltä löydy. Valkoista tietenkin on.

Yksi sinivalkoinen pusero roikkuu kyllä verhoviritelmänä makkarissamme. (Ks. kuva.) Asiaan liittyvää juhlavuuttakin siinä on. Päätän olla kuitenkin purkamatta tuota viritelmää saadakseni siitä vain sohva-asun tälle koti-illalle.  

Se on pitsipusero 90-luvulta.

Itse ommeltu. Kaulus, hihansuut ja edessä napituslistat ovat taftisilkkiä. Ja tuosta pitsikankaasta pidän paljon. Sen erikoisuutena on muotoon tikattu ja muotoon leikattu hulpioreuna, josta puserolle sain ainutlaatuisen helman.

Sen arvoa ja etenkin tunnearvoa lisää se, että tuo pusero on ommeltu sellaisessa hulabaloo-arjessa, johon kuului kolme vaahtosammuttimen kokoista muksua, joista yksi oli imetys-, yksi syöttö- ja yksi uhmaiässä. Ihme, että tuo pusero on edelleen loistokunnossa, sillä toki niissä juhlatilaisuuksissa, jossa tuota puseroa aikanaan käytin, myös sattui ja tapahtui kaikenlaista...

Hyvää Itsenäisyyspäivää!