Tämä iloisten tavaroiden sarja sai alkunsa ihan äkillisestä oivalluksesta, enkä ole sen merkitystä vielä aiemmin avannut. Niinpä jokunen sana siitä vaikka tällä kertaa. Aiemmat jutut iloisista tavaroistani voit lukea klikkaamalla ko. kategoriaa sivun oikeassa laidassa.

Tässä iloisten tavaroiden ”sarjassa” haluan avata joillekin omistamilleni tai hankkimilleni tai lahjaksi saaduille tavaroilleni antamia merkityksiä. Ne eivät siis ole aina käsityötä, ei ainakaan itseni tekemiä, mutta ehkä kuitenkin jonkun muun ideoinnin ja kädentaitojen tuotoksia.  

Ne eivät ole markettireissulla ostoskärryyn haalittua tavaraa, jotka muuttuvat nopeasti kotona roskaksi ja vaivaksi. Massatavarat eivät ole minusta erityisen iloisia.

Iloinen tavara elävöittää ja rikastuttaa kotiani. Sen katseleminen saa aikaan mielihyvän tunteen.  Siihen on saattanut jäädä elämään tekijän kädenjälki. Siihen saattaa liittyä kiva alkuperä, ostopaikan tunnelma tai elämyksellisyys. Sitä katsellessa saa kosketuksen tilanteeseen, joka on koettu.  Iloinen tavara usein myös korostaa kotini persoonallisuutta ja arvoja, tai lisää hyvinvointia.

Vaikka sanotaan, ettei tavara tee onnelliseksi, niin uskon, että tunne-, kokemus- ja estetiikka-arvoltaan merkitykselliset tavarat tekevät meidät kuitenkin onnellisemmiksi kuin teolliset tavarat, joilla ei ole mitään muuta merkitystä kuin käyttöarvo.

Tämän postauksen iloinen tavara on mieheni murkkuiässä tekemä koulutyö, kynttilälampetti. Satuin anopilleni mainitsemaan viime syksynä, että olen etsinyt kirppareilta kotitekoista, raskaannäköistä kynttilälampettia lettuliiterimme kattoon roikkumaan. Mistään en ollut kuitenkaan sellaista onnistunut löytämään. Onneksi tuli puhe siitä anopin kanssa, sillä hän sanoi epäilevänsä, että kyllä sellainen vanha löytyy jostakin ja oikein meidän isukin kouluaikainen tekele. Ja sellainenhan löytyi!

Lampetti on pienempi kuin oletin, mutta pienehkö ei tarkoita samaa kuin merkityksetön. Siitä saa kivan kosketuksen menneeseen koulukäsityökulttuuriin ja ujon rauhallisen murkkupojan huolellisiin hitsaus- ja kuparinpakotustaitoihin.  En minä raaskinut sitä vielä lumiseen lettuliiteriin ripustaa, vaan nyt se on roikkunut talven etuverannan kaiteen yläpuolella eri tavoin somistettuna. Se on yksinkertaisesti ihanan ihana!